lauantai 24. syyskuuta 2016

Sinuun minä jään

Varasin lipun Vesalan konserttiin mieheni kuoleman aikoihin. Päätin, että elämä jotenkin jatkuu. Se oikeastaan lähti siitä, kun ystäväni pitkän harkinnan jälkeen linkkas mulle Sinuun minä jään. Siitä lähtien oon itkeny melkein joka kerta kun kuulen sen. Jotkut varmaan tietävätkin tämän. Kerron silti uudestaan. Olisin halunnu myös kiittää Vesalaa, mutta ihmisiä oli keikalla niin paljon.

Mieheni syöpä todettiin vuoden 2014 lopussa. Mentiin naimisiin huhtikuun 2016 lopulla. Toukokuussa saimme tietää syövän levinneen siihen malliin, ettei mitään oo enää tehtävissä. Jäljellä viikkoja tai kuukausia. Veikko totesi, et viiminen kesä. Me elettiin joka päivä viimistä kesäpäivää. Niin täysillä ku sitä nyt saatto elää. Mun mies oli heinäkuun alussa kuollessaan 34 -vuotias. Kesä jäi lyhyeen.

Mä tiedän, et Veikko olis tyytyväinen, jos tietäis et pysyn liikkeellä. Vesalan keikalla musta tuntu, että jollain tavalla se oliki siellä. Takarivissä. Väkijoukossa. Hymyili.

Sinuun minä jään.

torstai 15. syyskuuta 2016

Sumua

Mistä tuli tämä sumu,
joka lankesi varjoksi
arkeni ylle.
Mistä tuli tämä usva,
joka painoi kasvoni
ja esti näkemästä.
Miksi tuuli on tänään
niin hiljainen,
etten kuule sitä myrskyssä.
Miksi kaikki on tyhjää
ja painavaa?
ja niin surua täynnä,
niin surua täynnä.

Sano suruasi rakkaudeksi
Hanna Ekola

tiistai 13. syyskuuta 2016

Postia oikeaan aikaan

Miten usein mulle saapuukaan postit just oikeena päivänä. Kuten tänään. Kotona odotti tää kaunis rintakoru yhtä kauniin viestin saattelemana. Oon sanaton. Kiitos.


tiistai 9. elokuuta 2016

Vastapainopäiviä

On päiviä, että makaan koko päivän sängyssä Frendejä katsoen. Keitän välillä kahvia ja syön kylmää grillimakkaraa siivuina. En muista onko niitä päiviä paljon, mutta ne on pitkiä. On öitä, kun oon maailman yksinäisin ihminen. Ja oon tajunnut, että kukaan ei oikeastaan voi auttaa.

Sit mul on näitä vastapainopäiviä. Kahvilassa kahvipoika hymyilee ja kahvi on pahaa muttei se haittaa. Nauran mahani kipeeks naisten kanssa ravintolassa. Kuljen pitkin Turun katuja ja mul on hyvä olla. Mä osaan nykyään nauttia tästä. Mä tiedän, että tulee päiviä etten jaksa nousta sängystä, mutta nyt: elämä, ELÄMÄ!

maanantai 1. elokuuta 2016

...lähtee raiteelta yksi.

Juna lähtee, toinen saapuu. Taustalla kohinaa. Olen miettinyt tämä on hullu maailma.



Habakukin viimeisestä keikasta jäi tämä biisi päällimmäisenä käteen. Se kiteyttää aika paljon. Aamuisin kun juon parvekkeella aamukahvia, kuuntelen junien kuulutuksia. Asutaan aseman takana. Tein tätä hyvin pitkälti joka aamu myös ku hoidin Veikkoa kotona. Lähtevät ja tulevat junat, kosketus ulkomaailmaan. Avasin välillä parvekelasit ja annoin tuulla kasvoille. Elämä jatkuu, muualla.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kotona.

Olen poissa kotoa.
Alan tuntea, että on aika mennä kotiin.
Astun kotiovesta, kodin tuoksu, lämpö ja turvallisuus.
Rakkaus.

Olen poissa kotoa.
Alan tuntea, että on aika mennä kotiin.
Astun kotiovesta, näyttää oudolta.
On kylmä, nurkista tuulee oudosti.
Mikään ei ole minun.
Kotini on kuollut.

Rakkaus, Syvältä kouraiseva, sisäelimet repivä rakkaus.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Veikko 16.4.1982 - 9.7.2016



Sydän täynnä tuoksuasi
Silmät täynnä hymyistä katsettasi
Ihoni tuntee vielä sinut
Olet poissa
Pidä mulle paikkaa